lauantai 25. helmikuuta 2012

20 # Rapsulla esteitä !

Voi että, oli kyllä kiva tunti Rapsulla pitkästä aikaa, vaikka niinhän jokainen tunti sen kanssa yleensä on !
En oo koko keväänä mennyt sillä kun lähinnä vaan hyppään sillä ja nyt vasta pääsin tunnilla ekan kerran tänä keväänä hyppäämään.. kun omalla tunnilla en ole ollut kolmeen viikkoon.. :-D

Rapsu ei ollut edellisellä tunnilla, joten laitoin sen kuntoon omaa tuntia varten. Hain sen sisälle ja harjasin sen aika nopeasti, kun ei se ollut edes likainen. Jossain puoli 13 maissa laitoin sille satulan ja suitset, jonka jälkeen kävin vaihtamassa kengät ja laittamassa turvaliivin.
Aluksi verkattiin käynnissä ja ravissa vapaasti. Tehtiin Rapsun kanssa pysähdyksiä, voltteja ja temponlisäyksiä.
Pikkuhiljaa ruvettiin ottamaan laukkoja ja sitten hypättiin paria verkkaestettä kumpaankin suuntaan.
Pienien välikäyntien jälkeen hypättiin rataa. Tarkoituksen oli, että Marika keksi meille pienen radan ja se täytyi tulla koko rata oikeassa laukassa (riippuen suunnasta), jos vaikka ensimmäisen esteen jälkeen oli väärä laukka, piti keskeyttää rata ja mennä ympyrälle kävelemään. Sitten jos oli joka esteen jälkeen oikea laukka niin sai mennä radan kokonaan loppuun. Rapsulla hypätessä huomasi, etten ollut sillä hypännyt pitkään aikaan. Ei aina oikein avut natsannu. Eka rata joka hypättiin päästiin kokonaan läpi, eli oli koko ajan estettä ennen ja jälkeen oikea laukka. Hirveästi sai Rapsun laukkaa säädellä ja ratsastella eteenpäin estelle lähestyttäessä ja niiden väleissä.
Toisella radalla meidän piti jo ensimmäisen hypyn jälkeen mennä takaisin ympyrälle, koska en muistanut ratsastaa jokaista askelta ennen estettä niin seurauksena oli vastalaukka esteen jälkeen. Tultiin uudestaan vielä se este jossa tuli väärä laukka, ja vähän ite jotain hosui ja tuli toisella ja kolmannellakin kerralla väärä, mutta kyllä vikalla hypyllä päästiin oikealla laukalla yli ! Lopussa hypättiin vielä pitkällä sivulla olevat linjat, ne meni hyvin, vaikka vikan linjan vikalle esteelle tuli todella hassu ja kiemurainen hyppy, mutta tultiin oikeassa laukassa alas.
Oli kyllä kaikinpuolin mukava tunti, vaikkei ratsastus mennytkään ihan niin hyvin.. :'D ! Laitoin teille kuvia ja koosteen, videot on kuvannut Jaska + osan kuvista sekä Julle myös osan kuvista !

♥ (c) Jaska

 
pakastan sua ♥ (c) Julle
 
videon laatu on huono, koska ei tullu hdlle..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti