Elikkäs olin 23.6-29.6 leirillä Tortolan Talleilla, Artjärvellä. Ja tää oli mun viides kerta Tortolassa.
Mentiin siis leirille sunnuntai-iltana ja
maanantaina oli ensimmäinen tunti klo 10. Menin arabitamma Shakiralla koulua. Oon mennyt sillä viime leirilläkin ja oon tykännyt siitä tosi paljon.
Shakiralla on ratsastettu vasta vähän yli 2 vuotta (?) ja huomasi kyllä, että se oli viime leiristä kehittynyt !
|
Hokkaset <3 |
Iltapäivätunnilla menin suokkiruuna Tiikerillä. Vanha tuttavuus sekin ja mentiin sekin tunti koulua.
Mentiin käynti- ja raviväistöjä. Käynnissä Tiikeri väisti hyvin, mutta ravissa en oikein saanut apuja kunnolla läpi ja väistöt meni aivan päin mäntyä.
Tiistai aamuna menin taas Shakiralla ja mentiin alakentällä puomeja/koulua. Mentiin aluksi ravipuomeja > ensin käännettiin uran sisäpuolelle josta väistettiin oikealle kohti ravipuomilinjaa > kun oltiin linjalla siirryttiin raviin ja mentiin ravipuomit. Shakira väisti kivasti, vaikka välillä tupattiin tekemään todella loivaa väistöä ja tuli hiukkasen kiire raviin siirtymisessä. Laukassa mentiin ympyrällä puomeja. Aluksi Shakira valui todella ulos, mutta parani loppua kohden.
Ip-tunti mentiin sitten taas koulua ja menin suokkiruuna Hutivelillä. Tää samanen heppa oli myös mun leirihoitsuna. Ja oli kyllä aika mielenkiintoinen, en osannut mennä sillä ollenkaan.
Ajoittain se meni ravissa ja käynnissä ihan kivasti, mutta laukassa..huhhuh xd.
Mutta no se on kuitenkin ex-ravuri ja sitä on ratsastettu vasta lokakuusta lähtien. Ja se teki meidän leirillä ensimmäiset "tuntihepan työnsä".
Keskiviikkona menin koulua suokkiruuna Titaanilla. Ja eipäs siitä tunnista enempään koska sehän meni aivan perseelleen !
Iltapäivällä menin taas Shakiralla ja mentiin maastoon. Käytiin vähän pelloilla baanailee ja oli kivaa !
Torstaina, aamutunnilla mentiin alakentälle hyppäämään. Ja menin suokkiruuna Jelleellä, jee!
Hypättiin jumppista ja yksittäisiä esteitä. Lopuksi tultiin pieni rata johon kuului ensimmäisenä esteenä jumppis, jolta tultiin okserille joka oli lävistäjällä ja siitä sitten vielä perään pysty.
|
näytetäänpäs tyhmiltä xd |
Iltapäivällä menin Shakiralla koulua. Mentin avoja ja se meni superkivasti ! Tehtiin avoja käynnissä,ravissa ja laukassa ja kaikkiin askellajeihin tuli hyvät onnistuneet avot. Ite vähän kyllä tein jotain omaa ensimmäisissä laukka-avoissa.
Perjantai-aamuna menin Jelleellä Mentiin alakentälle hyppäämään ja tunti meni aika hyvin. Jotkut hypyt ei onnistuneet ja hieman paremminkin olisi voinut mennä, mutta olin kuitenkin tosi tyytyväinen :)
|
kamala istunta.. |
Iltapäivällä menin Hutivelillä. Aluksi mentiin normaalisti opetuksen kanssa maneesissa, mutta lopuksi mentiin jokainen vuoronperään Aikuisohjelma 2002. Mun ja Hutikan rata meni hehheee aivan päin helvettiä ja Reetta joka meille sen tunnin piti, tuumasi että " Aikuisohjelma kahdessa sekunnissa" !...(ei nyt aivan, mutta vauhtia riitti). Seuraavana päivänä oli enään leirikisat ja sitten kotiin lähtö :(
Lauantaina meillä oli enää vain leirikisat. Tänä vuonna meillä oli suunnistuskilpailu. Oltiin pareittain ja olin Jaskan (Jasmin) parina Shakiralla ja se Roosalla. Etsittiin 8? rastia jotka sijaitsi ympäri tallinpihaa sekä laitumilla ja ne sisälsi aina jonkun kysymyksen
Tultiin Jaskan kanssa ensimmäisiksi, vaikkakin vastattiin pariin kysymykseet väärin joista meille tuli yhteensä 2minuuttia lisää aikaa. Meillä oli kuitenkin sen verran nopea aika, joten voitettiin !...vaikkei niin ajateltu..:D
Oli kyllä niin haikee fiilis kun piti lähteä pois..:/ Mutta kuitenkin oli niin mahtava leiri ettei mitään rajaa
♥