Tylsyyden vuoks aattelin tehä maailman parhaimmasta pippurisesta shetlanninponi ruunasta Junosta postauksen. Junonhan siis oon "tuntenu" moooooonta vuotta, ja ratsastanukki sillä ensimmäisen kerran moooonta vuotta sitten, mutta 18.3.2011 aloin vasta sitä ratsastamaan ja harmittaa että vasta niin myöhään, mutta siihenkin on omat syynsä..
Kaikki alkoi siis 18.3.2011 kun menin ensimmäisen kerran "kokeilemaan" Junoa siinä mielessä, että alkaisin sitä ratsastamaan. Se oli semmoinen aika lihava ja hieman laiska poni, eikä se oikein osannut nostaa laukkaa kunnolla, sen nostaminen tuotti aina ongelmia, eikä nostoista tullut kunnollisia.
Aloin kuitenkin Junoa sitten ratsastelemaan ja aluksi kävin pari kertaa viikossa, aina jonkun kanssa joka oli ridaamassa Vallulla niin samaan aikaan. Koska oli kevättalvi Junolla riitti energiaa välillä siihen possuiluun, aika usein se saattoi pukittaa jos käytti raippaa ja jos Vallu lähti ylös ja jäin sen kanssa vielä pellolle se yritti lähteä perään. Sinnikkäästi sitten sain sen siellä pidettyä ja muutaman viikon päästä se ei enää tuottanut ongelmia vaan se oli kiltisti vaikka oli siellä yksin.
Hirveesti en muista alkuajoista enää, mutta sitte ku lumet alko sulaa ni mentiin lähinnä vaan maastossa, koska pelto oli aina niin märkä. Sillo jo maastoilin Junon kanssa myös paljon yksin ja kävin ratsastelemassa sitä enemmän.Välillä ratsastelin myös Vallulla.
Kesä kun tuli niin ratsastelin Junoa tosi paljon ja hyppäsinki sillä aina silloin tällöin. Käytiin myös maastossa ja uimassa Junolla ja Vallulla. Enpäs tosta kesästäkään muista enää paljoo mitään, mutta sen verran että superkiva kesä oli !
Sitten rupes syksy 2011 pikku hiljaa lähenee ja pian sitte alko taas meillä "maastoilukausi" ja joskus myös mentiin pellolla tai eräällä kentällä tässä lähellä. Kerran sitte menin Junolla ilman satulaa maastoo ja se oli ihan ääliötuullella. Eka se oli sittenkin ihan kivan olonen, mut sitte kun oltiin yhden aika ison mäen puolessa välissä, se käänty ja lähti laukkaamaan sitä alamäkeä alas kohtia kotia ! Se oli ensimmäinen tilanne ku musta tuntu etten saa sitä pysähtymään vaikka mitä tekisin ja oikeesti olin jo 100 prosenttisen varma, että tippuisin.
Mutta empäs sitten tippunutkaan vaan sain siirrettyä Junon raville ja käänsin sen poikittain tielle. No sitten tulin alas ja talutin sen takaisin sen mäenpäälle ja käveltiin vähän matkaa kunnes nousin takasin kyytiin ja meentiin tallille. :D No sitten samana syksynä olipas semmoinen kerta kun juoksutus... menin pellolle juoksuttaa Junoo ja se oli vähän energisellä päällä. Silloin Juno ei osannu kulkee ihan niin kunnolla liinassa, mutta suht.koht hyvin. Sitte ku olin sitä vähä aikaa ravuuttanu niin sitten annoin sen laukata. No sitten kun yhdessä vaiheessa laukkaa annoin sen vähän päästellä, kun se olis vaan halunnut mennä lujempaan kävi siinä sitten niin että poni otti ja lähti täyttä laukkaa ylös porteille.... Hetken aikaa jaksoin roikkua perässä, mutta sitte luovutin ja päästin irti, eikun vaan ponia hakemaan !
Kun lumet tuli myöhään loppuvuodesta niin mentiin sekä pellolla, että maastossa.
Juno ei sitte ollukkaa enää nii pyöree poika ku mitä se olis sillo ollu ku aloin sitä ratsastaa, se oli oikee sporttisen näkönen ku se vielä klipattiinki ! Ja kun sillä aina talvella tuppas tota energiaa olemaan, niin pari kertaa se multa sieltä alhaalta pellolta karkas ylös, kun poni oli sitä mieltä ettei haluakkaan tehdä töitä.. kuitenki loppujen lopuks tehtii niinku kapteeni eli minä halusin.
Olipas sitten kerran yks kaunis pakkaspäivä ja olin lähössä Junolla maastoon, joka oli ihan kusipää tuulella...
No sitten taluttelin sitä kun se oli niin ääliö, ja matka sujui ihan suhteellisen hyvin kunnes käännyttiin kotia kohti... Kun oltiin aika lähellä tallia niin takaa tuli auto, no Juno säikähti sitä ja pääs multa irti. No siinä se sitte ravas vähä matkaa, kunnes pysähty kattelee mua ja jäi miettimää pitäskö odottaa vai lähtiskö kotiin. Ja arvata saattaa Juno valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon ja juoksi täyttä laukkaa kotiin. Pikkasen se tilanne nauratti ja varsinkin kun se autoilija tuli ja kysyi, että "tarviitko kyytiä ton ponin perään?" sanoin vaan sitten että se menee kotiin ja se on tossa lähellä ni en tarvii.
Siellä tallilla se sitten tarhan portilla hämissää oottelli ja no takasinha mun oli pakko sen kaa mennä, koska en halunnu antaa sille sitä iloa että se pääsee kotiin kun se haluaa. Käytiin sitte vähä matkaa vielä kävelemässä jonka jälkeen mentiin mun johdosta takaisin tallille !
Sen kokemusrikkaan talven jälkeen tuli ylläripylläri kevät, ja maastoilu kutsui taas ! Käytiin siis tosi paljon maastossa, eikä tehty niinkään mitään muuta jännää. Ridailin myös Vallua sen verran mitä kerkesin ja jaksoin.
Kesällä 2012 en enään ratsastellut Junoa niin paljon vaan aloin keskittyä enemmän Valluun, koska mun pituus alkoi jo haittaamaan mun omaa ratsastusta niin päätin, että nytte ois aika siirtää Juno vähemmälle ja ratsastella sillä aina silloin tällöin. Mua mietitytti hirveesti se, että mistä saisin Junolle päättävän ja semmoisen ratsastajan, joka ei hae mitään hienoa ponia ja tallia jossa olis kunnon kenttä, estekalusto jne...No sitten puolessa välissä kesää sain mun 12-vuotiaan lapsuudenkaverin Sallan ratsastelemaan Junoa ja enää ei tarvinnu murehtia siitä kuka Junoa liikuttaa ! Salla on just hyvä ratsastaja Junolle, koska Salla osaa olla aika päättäväinen ja toi poni varmasti opettaa Sallalle saman asian kun mulle, eli se opettaa vielä päättäväisemmäks hevostelijaks ! Junon kaa mun ''motto'' on aina ollut se, että jos poni voittaa ekan roundin, sun täytyy voittaa toka :)
Voi että nää kirjotelmat saa mut nauramaan, kun muistelen noita :'''D Voivoi...toi poni on täyttä kultaa ♥ Toivottavasti joku jaksais lukee mun pitkän stoorin ja kommenttiakin saa toki jättää, en mä pure ;) ! Tähä loppuu vielä laitan jotai kuvia ja videoita Junskusta.En saanu linkattuu noita alkuajan videoita, mutta ne löytyy mun kanavalta.
alkuvuosi 2012
syksy 2011
loppuvuosi 2011
alkuvuosi 2012
alkuvuosi 2012
alkuvuosi 2012
toukokuu 2011
alkuvuosi 2012
syksy 2011
kesä 2011
loppuvuosi 2011
alkuvuosi 2012
toukokuu 2012
kesäkuu 2012
Juno ja Salla heinä-elokuu 2012
kesäkuu 2012
huhtikuu 2011
heinä-elokuu 2012
huhtikuu 2012
huhtikuu 2012
kesäkuu 2012
toukokuu 2012
menin ottaa siit aidan toiselle puolelle kuvii ja se tuli perää.,,
heinäkuu 2012
toukokuu 2012
heinäkuu 2012
kuvat saa klikkaamalla isommiks ! videoit en jaksanu pahemmi laitella...
minkä pitunen oot ? :)
VastaaPoistanoin. 163cm :)
Poista