Alunperin oon siis ruvennut kirjoittamaan tätä blogia shetlanninponiruunasta Junosta sekä risteystysponiruunasta Rapsusta. Juno asustelee ihan mun lähellä, tuossa naapurissa ja Junolla ratsastelun aloitin 18.3.2011. Hieman yli vuoden päästä kuitenkin jo siirryin 22 vuotiaaseen Valluun, sillä aloin jo Junosta kasvamaan yli ja pappakin tarvitsi liikuntaa. Rapsu taas asustelee Vihdin Ratsutallilla, jossa käyn viikoittain. Rapsu on siis minun hoitoponi, ollut jo syyskuusta 2010. Sillä myös hyppäsin ja kisasin tallin ja seuran kisoissa lähestulkoon pari vuotta, kunnes vaihdoin puoliveritammaan Mimmiin.
![]() |
Juno ja Salla ( Junon nykyinen ridaaja) |
![]() |
Fine Valentine "Vallu" |
![]() |
Rapsas "Rapsu" |
![]() |
Pattaya "Mimmi" |
Nyt olis sitten aika kirjoitella tän päivän ratsastuksesta kun menin VRT:llä itsenäisesti Riinala koulua.
Menin Riinalla myös eilen ja se oli todella häslä. Juoksi alta pois ihan koko ajan, eikä pystynyt keskittymään kun sillä oli niin paljon virtaa ! Välillä tuli ihan hyviä pätkiä, mutta suurimmaksi osaksi se meni häsläykseksi.
Tänään kuitenkin Riina oli ihan super hyvä. Pystyin oikeasti kunnolla ratsastamaan sitä, eikä se juossut koko aikaa alta pois ja aina kun juoksi sen sai helpommin kiinni ja takaisin kuulolle. Alussa se kulki hieman jännittyneesti ja ei oikein uskaltanut "luottaa" mun apuihin, mutta pikku hiljaa päästiin semmoiseen kivaan yhteiseen säveleen ja se toimi tasaisesti.
Tehtiin paljon temponlisäyksiä ja erilaisia kiemuroita sun muita ratsastusradanteitä. Lisäykset olisi voinut mennä paremmin, mutta tuli todella hyviä pätkiä. Välillä vain ei ymmärretty yhtään toisiamme.
Laukassa tehtiin muutamat laukanvaihdot, jotka onnistui odotettua paremmin kun en ole kauheasti Riinalla mennyt. Mentiin myös laukassa paljon ympyrällä ja se puski ajoittain todella paljon ulos.
Noin tunnin verran köpöteltiin ja sitten vein Riinan talliin ja hieman pyyhin sitä märällä sienellä :)
![]() |
Minä ja Riina sekä Iita ja Nova poseeraustauolla ! :D |
![]() |
lisättyä ravia, kamalaa mun osalta ! |
Tosi kiva blogi sulla!:)
VastaaPoistaKäy kattomas mun blogi;)
http://sannijadina.blogspot.fi/
Kiitos ! Käynpäs kurkkaamassa :)
PoistaNuo punaset ratsastushousut, mistä hankittu?
VastaaPoistataisin juuri rakastua niihin.
ne on ostettu Hööksistä :)
Poista